Shoppailu verkossa on yleistynyt huimasti vuosien varrella ja se onkin erityisen kiinnostava vaihtoehto, joka houkuttelee jatkuvasti enemmän ihmisiä tekemään ostoksia omalta kotisohvalta. Suuri syy tähän löytyy siitä, että verkossa tehdyt löydöt ilahduttavat ja verkkokaupoissa pääsee nopeasti laajojen valikoimien ääreen ja väri – sekä koko vaihtoehtoja on lukemattomia.
Mikäli nettishoppailun salat ja ajatus löytöjen tekemisestä verkossa houkuttelee, onkin hyvä ottaa muutamia asioita huomioon. Muutamaa ohjenuoraa seuraamalla säästyy aikaa, vaivaa ja oikeaan osuminen kauppaa ja vaatetta valitessa helpottuu huomattavasti.
Toimitusehdot, palautusoikeus ja mahdolliset lisäkulut
Verkkokaupan toimitusehtoihin ja palautusehtoihin on hyvä tutustua kaikessa rauhassa. Nämä vaihtelevat verkkokaupoittain, osa tarjoaa ilmaisen toimituksen ja palautuksen, kun taas toinen osa kaupoista pyytää asiakasta maksamaan itse palautuskulut.
Verkkokaupat, jotka toimivat Suomessa, sisällyttävät ehtoihinsa automaattisesti 14 päivän palautusoikeuden, mikäli koko on väärä tai ostos ei muusta syystä miellytä. Kun ostaa vaatteita verkosta, kannattaa palautusoikeus aina ensin tarkistaa kaupan omista ehdoista, sillä ulkomaisissa verkkokaupoissa ei välttämättä ole palautusoikeutta.
Ostaessasi ulkomaalaisesta verkkokaupasta on hyvä käydä ottamassa selvää mahdollisista ALV- ja tullimaksuista tullin verkkosivustolla.
Käy lukemassa muiden verkossa ostoksia tehneiden asiakkaiden kokemuksia ja mielipiteitä sinua kiinnostavista kaupoista. Tämä onnistuu helposti etsimällä Googlesta kyseisen kaupan nimellä arvosteluja ja keskustelufoorumeja.
Tuotetietojen ja koon tarkistus
Erittäin hyvä tapa päätellä, kuinka helppoa vaatetta on pitää siistinä ja miltä se päällä tuntuu, on tutustumalla pesuohjeisiin ja materiaaleihin. Materiaalit ja väri, sekä tuoteselosteessa kerrottu värin nimi, on ostoksia tehdessä hyvä tarkistaa, sillä värisävyt voivat näyttää eri näytöiltä katsottuna hyvinkin erilaiselta. Siihen on myös hyvä varautua, ettei värisävy ole odotetun kaltainen.
Oikean koon valitseminen on aina oma haasteensa, varsinkin ilman vaatteen sovittamista. Apukeinona tähän on hyvä hyödyntää kokotaulukkoja, jotka löytyvät verkkokaupan omilta sivuilta. Mittojen tarkistusta varten kannattaa käyttää mittanauhaa ja verrata tuloksia taulukkoon. Jokaisen verkkokaupan kokotaulukko on hyvä tarkistaa aina erikseen, sillä kokovaihtelut kauppojen välillä voivat vaihdella suuresti.
Voi olla myös hyvä idea tilata kaksi kappaletta samaa tuotetta erikokoisina kotona sovittamista varten ja palauttaa tuote, joka ei koon puolesta istu päälle.
Verkkomaksaminen ja kaupan luotettavuus
Ostamiseen kannattaa käyttää luottokorttia, sillä mikäli vastaan tulee ongelmia, jos ei esimerkiksi saakaan verkkokaupasta tilaamiaan vaatteita, on luottokorttiyhtiö tällöin velvollinen korvaamaan maksun. Ostosta tehdessä kannattaa myös tarkistaa, että yhteys on suojattu ja osoite on https-alkuinen.
Suoraan omalta pankkitililtä maksaessa voi ongelmatilanteissa tulla maksun palautuksessa vaiheessa vaikeuksia, joten ennen pankkitunnuksilla maksamista on suositeltavaa tarkistaa kaupan luotettavuus näiden muutamien asioiden avulla: Verkkokauppa ilmoittaa sivuillaan selkeästi tuotteille hinnat, yrityksen omat yhteystiedot kuten puhelinnumero, osoite ja asiakaspalvelun yhteystiedot, selvät tiedot toimitusehdoista ja hyväksyttävät maksutavat.
Parhaiden etujen, alennusten ja kampanjoiden löytäminen ja hyödyntäminen
Verkossa shoppailussa vetää puoleensa juurikin kaikki hyvät tarjoukset ja alennukset, joten verkkokaupan outlet-osioon kannattaa käydä tutustumassa ensimmäisenä. Sieltä löytyy usein huippulöytöjä ja siksi siellä kannattaa vierailla muutama kerta kuukaudessa, koska alennuksessa olevat tuotteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin – uusia etuja ja löytöjä tulee verkkokauppoihin jatkuvasti. Nettikaupathan ovat ympäri vuorokauden auki, joten ostoksia voi tehdä itselle parhaimmin sopivaan aikaan ja herkullisia tuotteita voi tulla alennukseen mihin kellonaikaan hyvänsä!
Kannattaakin olla heti ensimmäisten joukossa paikalla houkuttavan tuotteen tullessa alennukseen, sillä juuri nuo tuotteet myydään usein hujauksessa loppuun. Myös alennuskoodeja kannattaa seurailla, jotkin verkkokaupat tarjoavat esimerkiksi 10 % alennuksen ensimmäisestä ostosta uusille uutiskirjeen tilaaville asiakkaille. Verkossa shoppailu tarjoaa lukemattomia hauskoja hetkiä löytöjen äärellä!